perjantai 16. kesäkuuta 2017

Maalis- ja huhtikuun ostokset

Tänään olisi vuorossa ostokset kahdelta kuukaudelta. Mun ylevä ajatus oli esitellä kaikki kolme kuukautta kerralla, mutta totesin, että postauksesta olisi tullut ihan himopitkä. Lisäksi toukokuulta on saapumatta vielä yksi tilaus, joten toukokuun ostokset kokonaisuudessaan esittelen sitten kesäkuun ostoksien kanssa.

Sen pidemmittä puheitta mennään suoraan asiaan, koska onhan näitä kuvia kahdeltakin kuukaudelta ihan hyvä määrä.


Maaliskuu




Heti maaliskuun ekana päivänä suuntasin The Body Shopiin, koska karnevaaliviikolla oli Peppermint-jalkarasvat puoleen hintaan (7,90€). Mulla on edellistäkin vielä jäljellä hyvä määrä, mutta näin hyvää tarjousta ei voinut ohittaa. Tämä on meinaan parasta jalkarasvaa ikinä!


Elevenin tilauksen tein OPI:n Fiji-kokoelman innoittamana. Vaaleansininen lakka on Suzi Without a Paddle ja nude Coconuts over OPI. Niiden kanssa kilkkasin ostoskoriin paljon keskustelua herättäneen silispongen sekä siveltimien pesuun tarkoitetun brusheggin.

Ciatén nestemäiset mattahuulipunat oli kiinnostaneet mua jo pitkään, mutta kalliin hinnan takia en ollut raaskinut ostaa testiin. Kiss Collective -setti oli kuitenkin tarjoushintaan (n. 17€), joten en voinut vastustaa kiusausta. Niinpä minikokoiset Liquid Velvetit Pin Up, Swoon ja Diva matkasivat muiden kanssa luokseni. Näistä kirjottelen ehdottomasti vielä lisää!

Elevenin tilaus kustansi yhteensä 68,70€.


Sokokselta hankin maaliskuussa perusjuttuja: dödöä, meikinkiinnityssuihketta ja peitevoidetta kaksin kappalein. Tosin toinen FIT me! -peitevoide oli kuvaushetkellä niin kulunut, etten viitsinyt ottaa mukaan kuvaan. Sokkarilta lähti mukaan myös tarjoushintainen NCLA Shimmer Me Pretty -holotopperi sekä alennetut Invisibobblet kausisävyissä Forbidden Fruit (vihreä) ja Cherry Blossom. Kuvasta puuttuu kokonaan myös L'Occitanen sheavoide, jonka pakkaus oli jonkun muun toimesta heitetty roskiin ja tuubi oli kuvaushetkellä aika räjähtänyt.

Näistä NCLA ja NYX on ostettu lahjakortilla, joten en laske niitä loppusummaan. Muista maksoin alennuksien jälkeen 35,88€.


Hullaannuin Essencen Blossom Dreams -trend editionista. Ehkä vähän liikaa. Kiinnostavimmat jutut oli ehdottomasti iridescent-efektin luova kynsipulveri ja sateenkaari-highlighter. Kynsipulverille piti lisäksi ottaa kaveriksi vesipohjainen päällyslakka, jonka vieressä on ihanantuoksuinen kynsiöljy. Näiden lisäksi klikkasin mukaan poskipunan sävyssä 01 call me coral, shimmerisen luomiväripaletin, huulipunakynän 02 call me coral sekä highlighter-/poskipunasiveltimen.

Keväällä uudistui osa peruskokoelmasta, ja uusista kynsilakkasävyistä valitsin sävyt Tip Top Taupe ja Pure Beauty.


Koko Essence-setti maksoi 37,70€. Ihanaa, kun Essenceä saa aina haalittua ison kasan edullisesti!

Maaliskuun loppusummaksi muodostui 150,18 euroa. Tuo on mun mielestä vielä maltillinen määrä, ja tuli oikeastaan vähän yllätyksenä, ettei summa kohonnut korkeammaksi. Menikö huhtikuussa yli vai alle maaliskuun? Se selvitetään nyt!


Huhtikuu




Kuukausi alkoi kirppishankinnoilla: Glam Polishin Entrance (minttu) ja Below Zero olivat postikuluineen 17,50€, ja käyttämätön MoYou Londonin laatta Trend Hunter 01 noin kuuden euron luokkaa.

Huhtikuu on mun synttärikuukausi, joten olihan lahja ostettava. Viime vuonna tilasin Ciatén luomiväripaletin, josta kirjoitin tässä postauksessa. Tänä vuonna mentiin jokseenkin samoilla linjoilla, sillä elevenillä on hyvä valikoima Ciatén tuotteita..


Ciaté julkaisi viime kevään aikoihin kolme uutta palettia: Pretty, Fun & Fearless. Olisin niin kovasti halunnut Funin, mutta sitä ei elevenin valikoimassa ollut. Päädyin lopulta Prettyyn, koska sen sävyt on tosi kauniita ja helpompia arkeen. Paletin kaveriksi lähti täysikokoinen Liquid Velvet sävyssä Wonderland. Hieman murrettu pinkki on tosi ihana sävy kevääseen ja kesään, ja menneenä keväänä puna nähtiin mulla useasti.

Ciatén meikit eivät ole halvimmasta päästä, joten näiden myötä köyhdyin 67,20 euroa. Eipä ole onneksi tarvinnut pettyä Ciatén laatuun meikkien kohdalla!


Sokokselta tuli taas ostettua perusjuttuja, mutta mukaan mahtui yksi heräteostoskin. L'Occitanen sheavoide saavutti suosion kotona, joten uskalsin ostaa isomman tuubin. Lumenen kasvovesi ja XZ:n Niiskuneidin selvityssuihke on mun luottotuotteita, ja Herbinan Energy Boost -kasvovoidetta ostin uudelleen, koska en jaksanut miettiä uutta kokeiltavaa.

We Care Iconin in Love Glow palette on se jo mainittu heräteostos. Korostuspaletista löytyy mattainen, shimmerinen ja glitterinen korostussävy. Tästäkin paletista mun olisi tarkotus kirjoittaa lisää; sen takia pakkaus näkyy kuvassa vain päältä ;)

Kaikki yllämainitut tekivät yhteensä 55,80€, mutta kiitos lahjakortin, maksoin itse näistä vain 12,42€. En siis laske huhtikuun loppusummaan alkuperäistä hintaa, koska lasken vain sen, mitä oon itse maksanut.


Picture Polish julkaisi taas yllättäen uusia sävyjä, joista Free ja Mermaid lähti samantien tilaukseen. Olinkin jo odottanut, milloin Free rantautuu Cesarsille! Uusista sävyistä mietintään jäi vielä Soul, cremet sen sijaan eivät innostaneet. Kaksi Picture Polishia teki postareineen 32,50€.

Luin useampia keskusteluja palashampoista Facebookista, minkä seurauksena halusin itsekin kokeilla sellaista. LUSH:n palashampoot ja -hoitsikat saivat niin paljon ylistyksiä, että olihan se pakko tehdä eka tilaus ikinä.


Palashampoista valikoitui rasvoittuville hiuksille tarkoitettu Jumping Juniper, ja hoitoaineista Big Solid Conditioner. Samoilla postareilla otin mukaan myös pienemmän version Cup o' Coffee -kasvonaamiosta, jota olin halunnut kokeilla jo pitkään. Mukana tuli näytteet Mask of Magnaminty -kasvonaamiosta ja R&B-hiustenkosteuttajasta. Yhteensä tilaus teki 41,90€, mikä on mielestäni maltillinen summa tästä satsista. Ai niin, kaikista kolmesta on tulossa vielä juttua!

Tässä vaiheessa kuukautta tilanne näytti vielä melko hyvältä loppusumman suhteen. No eihän se siihen jäänyt, koska Instagramissa tuli vastaan leimauslaatta, joka oli pakko saada. Tilaus lähti tällä kertaa Hypnotic Polishille.


Vaatiiko tämä edes selityksiä? Hienoin leimauslaatta ikinä. ÜberChicin Unicorn Love on laatta, joka jokaisen yksisarvisfanin tulee omistaa.


Hypnotic Polishille oli uutuutena tulleet Lina Nail Art Supplies -leimauslaattoja, joista tykästyin kesän lähestyessä eniten 4 Seasons -sarjan kesälaattaan Summer 01.

Koska mulla on jo huimat kaksi isoa laattaa ÜberChiciltä ja yksi samankokoinen laatta Linalta, oli ihan perusteltua tilata laatoille tarkoitettu hololaattakansio. Sitä paitsi kolmelle tuotteelle vajaan 12 euron postarit eivät tuntuneet niin pahoilta kuin kahdelle.


Ainakin on hyvä syy tilata lisää isoja laattoja! :D

Sellanen kuukausi tällä kertaa. Maaliskuu näytti jo lupaavalta tammi- ja helmikuun jälkeen. Huhtikuussa mentiin kuitenkin taas yli kahdensadan, loppusaldon ollessa 237,67€. Voisinpa sanoa toukokuun olleen maltillisempi, mutta pahoin pelkään sen lähentelevän myös samoja summia. Onneksi kesäkuuta on vielä puolet jäljellä, joten voin elää maltillisesti loppukuun, ja heinäkuussa sitten yrittää ihan oikeasti säästää. Kunhan ei nyt vain julkaistaisi mitään uutta ja liian kivaa..

Kuten muutamaan kertaan jo tulikin mainittua, monesta tuotteesta on tulossa lisää juttua. Osa on jo kuvattu ja swatchattukin, ja luvassa on myös jonkun verran postauksia kynsiaiheen ulkopuolelta. Toiveitakin otan vastaan; mistä just sä tahtoisit lukea lisää? :)

Touko-kesäkuun kosmetiikkaostokset tulee julki viimeistään kahden viikon päästä. Ainakin toukokuun joukossa on monia superkivoja juttuja!

6 kommenttia :

  1. Ah ihania ostoksia! Noi Picture Polishin Free ja Mermaid oli muuten itellekin sellaisia, että jos en olisi karsimassa omaa kynsilakkakokoelmaani, niin olisin HETI HETI HETI ostanut noi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kyllä voisin kuvitella sun kynsillä myös! Niiin kivat sävyt ♥

      Poista
  2. Vitsi miten ihania ostoksia taas! ♥___♥ Kääks, mulla kans lähti Sokokselta mukaan ihan heräteostoksena tuo We Care Iconin Glow -paletti! :'D Ja ilmeisesti aika monella muullakin kun tosi monessa faceryhmässä naiset ovat hehkuttaneet löytäneensä tämän! :'D Se glitternappi on vaan niiiiiiin kaunis! ♥ Ja on toki ne kaksi muutakin nappia. Mut ah, kertakaikkisen ihanan näköisiä ostoksia! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Nordicista mä ton bongasin ja seuraavana päivänä jo ostin :D Mulla on tosin VIELÄKIN se kokeilematta.. Pitäisi nyt yrittää muistaa käyttää!

      Poista